OHJEET KORONA AIKANA

OHJEET Hiihtoihin ja yleisestikin korona-aikana kaikissa tapahtumissa

Tohmajärven PM-kisoissa noudatetaan järjestäjien ohjeita sekä viranomaisten asettamia ohjeita. Ohjeiden noudattaminen on kaikkien hiihtäjien sekä koko hiihtourheilun etu. Ohjeet saattavat aiheuttaa haittaa sekä uusia tilanteita hiihtokilpailutapahtumassa, mutta ohjeiden noudattamisella säästytään karanteeneilta kun altistumismahdollisuudet rajataan pois. Kaikki hiihtokilpailuun osallistuvat noudattavat näitä ohjeita, niin kilpailijat, huoltajat kuin toimitsijatkin. Huoltajat ja toimitsijat käyttävät maskia.

***

Aluehallintoviranomaisten mukaan hiihtokilpailua, jossa lisenssiurheilijat kilpailevat, eivät koske kokoontumisrajoitukset. Kilpailuun ennalta ilmoittautuneet on järjestäjillä tiedossa, joten kilpailu on hallittavissa. Hiihtokilpailu ei ole yleisötapahtuma.

***

Koronavirus aiheuttaa hengitystieinfektion, johon voi liittyä kurkkukipua, hengenahdistusta, kuumetta. lihaskipua, yskää, päänsärkyä, vatsaoireita. Kilpailupaikalle ei saa tulla, eikä kilpailuun saa osallistua, jos oireita esiintyy.

Jos sinulla todetaan viikon sisällä kilpailusta koronavirus, olet velvollinen ilmoittamaan asiasta kilpailun järjestäjälle viipymättä sp: kari.tietavainen(at)gmail.com tai p. 0503266920

***

Toimintaohjeet kilpailupaikalla

Yleisöä ei päästetä kilpailupaikalle. Lasten ja nuorten mukana voi olla huoltaja.

Autojen pysäköinti ohjatusti pysäköintialueelle.

Hiihtoladulle menevät vain hiihtäjät, järjestäjä seuraa turvavälien noudattamista (yli 2 metriä).

***

Sisätiloja ei ole käytettävissä kilpailun aikana. Voitelu tai suihkutiloja ei järjestetä. Vain WC tilat Liikunta hallilla käytössä urheilijoille. Toimitsijoiden WC-tilat voitelukopilla. Hiihtokilpailussa ollaan ulkona ja tilaisuus on luonteeltaan raikas. Omassa autossa voi kukin olla.

***

Tule kilpailupaikalle sopivasti niin että ehdit valmistautua normaalisti, ylimääräistä aikaa ei kannata varata.

Kilpailunumeron jokainen kilpailija ottaa itse kaiteelta/narulta, joka on lähtöpaikan lähellä. Numeroa erikseen (esim. huoltaja) noudettaessa käytetään maskia, hiihtäjä ei lähtöpaikalla eikä ladulla käytä maskia. Olkaa tarkkoja, että numero on oikea, väärällä numerolla ei voi kilpailla. Lähtöön pääsee vain hieman ennen starttia (n. 5-10 min). Hiihtäjät huolehtivat lähtöajoista niin, että ovat oikeaan aikaan paikalla. Lasten kohdalla huoltajat huolehtivat asian.

Lähtölistat tulevat touhiihtojaosto.fi sivulle perjantaina ja lähdöt porrastetusti, joten hiihtäjiä on lähtö- ja maalialueella mahdollisimman vähän samanaikaisesti.

Veryttely ja suksien testaus hiihtoladulla varoen, vain hiihtäjät voivat olla ladulla. Lähtö-maalialueella ei voi verrytellä.

***

Maaliin tulon jälkeen numero palautetaan koriin ja hiihtäjät ohjataan pois. Palkinnot otetaan pöydältä mukaan poistuttaessa maalialueelta autoille. Kilpailun jälkiveryttelyt suoritetaan kotona.

Tulokset julkaistaan touhiihtojaosto.fi sivulla sekä webscorer.com sivulla reaaliaikainen tulos palvelu, hiihtopaikalla ei ole ilmoitustaulua. Tulokset luetaan kuuluttajan toimesta muutamaan kertaan heti sarjan maaliintulon jälkeen.

Mehua ei ole hiihdon puolesta tarjolla, ei myöskään kioskia.

***

Hiihtotapa on perinteinen.

***

Ohjeita noudattamalla saadaan kilpailut pidettyä onnistuneesti.

Ilmoittautumalla kisoihin urheilijat ja huoltajat sitoutuvat noudattamaan ohjeita.

Lisätietoja:

Kari Tietäväinen

puhelin: 050 326 6920

s-posti: kari.tietavainen(at)gmail.com